Tämä on jatkoa tähän.

Tällä otan osaa Tarinamaanantain haasteeseen. Kuva, joka tämän jatkon osaltaan innoitti löytyy täältä.

Himmin astuessa yli kynnyspuun hän henkäisi ja veti kiivaasti henkeään. Hänen nenäänsä tulvahti tuoksuja, lempeitä ja kirpeitä, toiset vanhvempina, toiset hennompina, kuin tuulahdus kesäiseltä niityltä. Himmi katseli ympärilleen pienessä hämärässä eteisessä, jothon pienistä ikkunaluukuista siivilöityvä illan viime valonkajo loi jänniä varjoja. Siellä täällä seinillä Himmi näki kimppuja, kuivumassa olevia kukkakimppuja, yrttejä, lehtikerppoja. Hetken Himmistä tuntui, että hän oli isoukin tuvassa. Isoukilla oli ollut tapana keräillä kaikenlaista.

Hitaasti Himmi astahti eteenpäin, raotti tuvanovea, josta Immi oli jo pujahtanut. Ovi oli tukevaa lankkua, paksua ja painavaa ja siinä oli suuret rautaiset helat, kauniin kiemuraiset. Himmi katseli niitä ihastellen samalla, kun veti rivasta. Sitten ovi aukeni kuin aukenikin ja Himmi astahti tupaan. Ihmeissään hän katseli pientä hirsistä tupaa. - Mihin kumman paikkaan hän olikaan uskaltautunut? Himmi ajatteli ihmettelein silmin.

Tuvan nurkassa kohosi suuri luonnonkivistä muurattu uuni, jonka pankolta häntä katseli suuri ja kiiltäväkarvainen kissa. Muurin sivustalta Himmin silmät tavoittivat puisen sängyn ja nurkassa seisoi vanha kuluneen näköinen rukki. Toisella seinustalla oli pöytä, jonka keskellä seisoi suuri, tukevajalkainen kynttelikkö. Kynttilöiden liekit lepattivat iloisesti . Pöydällä Himmi näki tusinoittain pienen pieniä koreja. Himmin silmät vaeltelivat ympäri tupaa ja tavoittivat Immin, joka tuli pienestä sivuovesta kantaen tarjotinta.

Himmi nielaisi. Hän oli astahtamaisillaan eteenpäin, kun hänen silmänsä tavoittivat lattiaa peittävät iloisen kirjavat räsymatot. Niitä oli vieri vieressä ja useampia päällekkäin. Himmi katseli jalkojaan. Kostea läikkä kynnysmatolla levisi leviämistään. Himmin silmät levisisivät ja säikähtäen hän kohotti katseensa kääntyen sitten kuin paetakseen. - No, Himmi! Sehän sinun nimesi oli. Immi sanoi hymyillen kurttuisilla kasvoillaan. - Tulehan syömään. - Sinun on varmasti nälkä.
Himmi sävähti. Hitaasti, kuin unessa hän kumartui riisumaan jalkineensa, siirsi ne ovensuuhun ja astahti mattojen peittämälle lattialle. Kuinka pehmeältä, lämpimältä ne tuntuikaan, varpaat aivan upposi niihin.

Jatkuu taas jos ajatus vain kulkee.....