Viime yö meni pyörien ja kääntyilen, yöllä yhden aikaan nousin jopa hetkeksi tietokoneen äärelle viestejä katselemaan. Aamulla sitten olin "hereillä" jo viiden tienoilla. No, siitä sitten kipaisin töihin seitsemäksi ja puoli päivää siellä kirjuuttelin, mitä kirjuuttelin. Arkea, mitäs se muuta on ihmisen elämä. No, iloa ja juhlaakin aina välillä. Töistä tullessa odotti, sen laajakaistalaskun (näkee mustaa, kun ajatteleekin laskuja) lisäksi kortti New Yorkista (Vapauden patsas kuin minulle tehdyssä väriloistossa) ja yllätyskirje, jota en osannut odottaa näin äkkiseltään, se kirje sisälti pikkuruisen koristellun rasian täynnä mielenkiintoista ATC-tavaraa ja kaksi ATC-korttia. Oma rasiani on vielä teon alla ja odottaa lähettämistä.

Eilen illalla vähän ukkonenkin jyrähteli, onneksi ei sentään kamalaa myräkkää täällä synnyttänyt, sadetta sentään virkistämään taivas meille ropsahutti. Töissä oli silti kuin saunassa. Huh hellettä. Sanon kuten jänis sananlaskussa.

Viime päivinä on kovasti postgrossailtu ja korttiostoksia tehty yhden jos toisenkin kerran. Nyt on pussissa vain muutama hassu killinki, jotenkin olisi pärjättävä siihen asti, että jostain tulisi uutta rahhaa, niinpä niin, mitäpä se on ihmisen elämä, kuin arkea, arkea . ja vähän sitä juhlaa.