Arvonta suoritettu seuraavasti. Osanottajien nimet kirjoitettiin lipukkeille. Lipukkeet taiteltiin ja sekoitettiin, numeroitiin satunnaisesti 1:stä 7:ään. Arvottiin voittaja satunnaisnumerogeneraattorilla. Voittonumero oli kuusi (6), jonka takaa löytyi nimi Anemone. Onnea! Postitan voiton, kunhan ehdin. Kiitos kaikille mielenkiinnosta!

 

PieniHyvanYonKirja.jpg
Pieni hyvän yön kirja!

 

Tein tällaisen Pienen hyvän yön kirjan, johon käytin loput kuvat ja tekstit 100 suomalaista kehtolaulua kirjasta, josta aikoinaan järjestin ATC-vaihdon. Tein kirjan ajatuksella, että arvon sen kiinnostuneiden kesken.

Kirjasessa on kyhteensä kahdeksan ATC-korttia.

Kirjan sivuihin voi tutustua yllä olevasta linkistä.

Voit ottaa osaa arvontaan jättämällä viestin tämän postauksen kommenttiboksiin yhteystiedoin, josta sinut tavoittaa, jos voitto osuu kohdallesi. Huom! Roskapostit poistetaan eikä ne kuulu arvonnan piiriin.

Aikaa tulla mukaan on 17. päivään marraskuuta.

Mukavia syystalven päiviä!