Kävin tänään Jyväskylässä, kun oli vähän asioita sellaisia, mutta väsytti kuitenkin jo etukäteen koko matka. Kävipä sitten kuitenkin niin, että väsymys oli kuin pois puhallettu (ainakin vähäksi aikaa) kun Väinönkatua kävellessä tulin kävelykadulle ja kuulin, mitä kuulinkaan, aivan ihananaista, korvia hivelevää huilumusiikkia. Ja sitä esittämässä joukko upeaakin upeamman näköisiä intiaaneja. VAU! Ja tietysti - kamera oli unohtunut kotiin. Niinhän aina käy, kun sille olisi käyttöä. Arvaas, harmittiko?

Upeat oli puvut , ja upeaa oli musiikki, niin rauhoittavaa, niin viihdyttävää, että siinä olisi istunut ja kuunnellut pitempäänkin, ellei olisi ollut pakko jatkaa matkaa. Että jotain mukavaakin sentään matkassa kaiken väsyttävyyden ohella.