Niinpä niin, silmät näkee, sydän halaa, mieli tekee, eikä koskaan kyllin saa. Mihin sen kaiken oikein laitan. Pulassa olen varsinkin kirjojen kanssa. Hyllyt täyttyvät ja nurkat ja laatikot ja jostain aina löytyy joku kirja, jota ei ole lukenut, joka kiinnostaa, mikä täytyy ehdottomasti saada omaan kokoelmaan. Yksi sellainen oli tänään antikvariaatista ostamani Scott O'Dell:n kirjoittaman kirja Sinisten delfiinien saari (W+G 1965). Kertoo yksin villin luonnon keskellä asuneesta intiaanitytöstä. Tuntuu kansien perusteella ihan kiinnostavalta. Hmm. Milloin minä ehdin lukea kaikki nämä lukemattomat kirjat, jotka olen itselleni kerännyt, hetkinä pitkinä, kun ei ole muutakaan tekemistä, kirja on ystävä, jonka kanssa on hyvä vetäytyä hiljaisuuteen, seikkailuun, ajatuksen nousukiitoon ja joskus hurjaakin hurjempaan mielikuvituksen lentoon - ainakin noin yleensä ottaen, kirjan kanssa on turvallista seikkailla, mutta en sano, etteikö poikkeuksiakin voisi olla, sillä eihän kaikki kuitenkaan ole kultaa, mikä kiiltää.