Photobucket

Peili edessä
peili takana
minä siinä välissä
valon ja varjon
syleilyssä.

Itseänikö katson
vai muita?
Olen tässä
elämäni
hyrrässä
kiepunnassa.
Valo ja varjo
valo ja varjo...

Entä sitten,
kun peili särkyy,
mitä jää,
kun vuoksi ja luode
ei enää seuraakaan toisiaan,
kun muistoja ei enää ole,
...
Unohdus?

Kuinka voisi unohtaa,
jos ei ole unohtajaa?

Peilejä on aina kaksi,
aina -
minä ja joku toinen.

-AH

Valokuva- ja runotorstaissa annettiin luovuuden sytykkeeksi  Caj Westerbergin runon säe:

muistot kaikuvat loputtomina kuin
                                               vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
                                                     itsensä kuviin,

ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira
Caj Westerberg, kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)

Minä käytin runoni ja kuvan pohjana sanaparia: vastakkaiset peilit.

Asiasta toiseen, katsokaahan muuten sulavia hankia, eikö vain siellä olekin aivan oma maailmansa, valoissa ja varjoissa?