Metsä oli pimeä. Tumma yötaivas pilkotti siellä täällä tummina piirtyvien kuusenlatvuksien lomitse hevosen laukatessa eteenpäin. Sen kaviot kopisivat vasten maata kops kops kops ja kaiku vastasi metsän sokkeloista kops kops kops. Rauhoitu Leisku, rauhoitu. Himmi supatti sen korvaan.  Ei tässä ole mitään hätää, ei mitään, mutta hevonen ei kuullut. Se laukkasi pillastuneena eteenpäin näkemättä ja tuntematta ympärillään mitään muuta kuin pelon. Hevosen lavat kiilsivät kuun loisteessa märkinä ja hikisinä ja Himmi tunsi, kuinka sen sydän takoi jossain kaarevan rintamuksen syvyyksissä sulautuen hänen oman sydämensä rummutukseen.  Himmi painautui tiukemmin hevosen niskaa vasten ja piteli kouristuksenomaisesti kiinni harjaksista ja takoi pikku pohkeitaan vasten hevosen kylkiä saadakseen sen pysähtymään, mutta hevonen vain laukkasi eteenpäin reagoimatta millään lailla Himmin yrityksiin. Himmi ei voinut ymmärtää kuinka hevonen pystyi laukkaamaan sellaista vauhtia pimeässä metsässä törmäilemättä puihin, ennen pitkää sen täytyisi...
Ajatus pelotti Himmiä. Milloin tämä laukka oikein päättyisi. Kuinka pitkään hevonen yleensäkään pystyi yhtämittaisesti juoksemaan. Entä, jos hevosen sydän vain pysähtyisi väsymyksestä.  Himmi kohotti varovasti päätään ja yritti katsella näkyisikö missään avarampaa, loppuisiko tämä synkkääkin synkempi metsä ikinä. Puiden pitkinä harottavat oksat raapivat hänen käsivarsiaan, läimivät häntä kasvoille hänen voimatta siirtää niitä syrjään, eikö tämä ikinä loppuisi. Äkkiä hevonen pysähtyi kuin seinään. Himmi tunsi kuinka hänen otteensa herposi, Lentäessään hevosen pään yli hän tunsi jonkin häilähtävän yläpuolellaan ja hän tunsi terävien koukkujen raapaisun olkapäissään... Hän sulki silmänsä ja rääkäisi.
- Himmi! No, mutta ...
Himmi hätkähti. Hän avasi varovasti silmiään, kohotti päätään ja ...
- Painajaistako näit?


Himmi ei hetkeen tajunnut, missä hän oli, sitten kaikki selveni. - Minä, se oli Leisku, se oli pillastunut. Himmi kuiskasi. Hänen silmänsä katsoivat suurina Immiä, joka vaaleanpunasiniraitaisessa yönutussaan istui vanhan puusängyn reunalla. - Leiskuko, pillastunut. No, kaikkea. Onhan se joskus vähän vikuri. Himmi sanoi. Olet ihan hikinenkin, tyttöraasu. - Ei kai sinuun ole tulossa kuumetta? Kylmetyitköhän sinä illalla sillä navettareissulla. Minäpä haen sinulle vähän rauhoittavaa. Immi tepsutteli tohveleissaan kaapille, otti sieltä pullon ja tiputti siitä pari tippaa lasiin. Sitten hän otti toisen pullon ja kaatoi siitä isomman lorauksen lasiin ja lisäsi vettä. Muutama pyöräytys puulusikalla ja Immi tepsutteli takaisin.


- No niin, juohan tästä. Se rauhoittaa. Immi sanoi.

- Ja tästä saat yhden tilkkutäkin lisää, nukuhan nyt pikkuinen. Aamuun on vielä aika matka. Immi kääri peittoja paremmin tytön ympärille.


Himmi kääntyi kyljelleen ja veti polvet koukkuun alleen. Tyyny tuntui pehmeältä pään alla, se tuoksui heikosti joltain tutulta, mutta Himmi ei osannut sanoa, mitä se olisi ollut... hän pöyhi tyynyä hieman ja äkillinen haukotus venytti hänen suunsa korvasta korvaan. No jopas. Hän ajatteli katsellessaan, kuinka Immi puhalsi kynttilän sammuksiin.
- Hyvää yötä! Hän kuiskasi.
- Hyvää yötä! Immi kuiskasi takaisin. - Nukuhan nyt.

Himmi nyökkäsi. Sitten hän naurahti. Ihan kuin Immi olisi nähnyt sen nyökkäyksen. Pirtissähän oli pilkkosenpimeää. Hetken Himmi katseli pimeyttä ympärillään ja ajatteli seikkailuaan. Tuntui kuin siitä olisi ikuisuus, kun hän oli juossut koulunpihasta ja ikuisuus siitä, kun hän oli astunut tähän tupaan, ikuisuus, oliko se vasta muutama tunti sitten, kun hän  Immin kanssa oli käynyt navetassa, nähnyt kaikki nokipojat, Kaunotukan ja Leiskun. Jostain kuului naukaisu. Himmi käännähti ajatuksineen. Sen täytyi olla se mustanharmaa. Olikohan silläkin jokin nimi...

Himmi haukotteli uudelleen ja sulki silmänsä ja sukelsi. Noustessaan pintaan hän katsoi suoraan Leiskun silmiin, jotka suurina ja uskollisina katselivat häntä kaislikosta, näki Immin, joka istui laiturilla suuri päivänvarjo  kädessään liotellen varpaitaan rantalaineissa. Himmi hymyili.

- Hei tule uimaan. Hän sanoi.

- Minäkö. Immi nauroi. Sehän nyt olisi.

Jostain rannalta kuului kanan kaakotus ja suuri mustanharmaa kissa pesi itseään. 

Ollapa aina kesä. Himmi ajatteli ja sukelsi uudestaan.

 

Jatkunee....