Heissuli vei ja aurinnkoista maanantaita. Uusi kesäreissuviikko alkaa taas edellisen viikon arvonnalla.

Arvonta suoritettiin siten, että kommentoijien nimet kirjotiettiin lapuille, laput taiteltiin ja numeroitiin satunnaisesti 1:stä 4:ään. Satunnaisnumerogeneraattori arpoi voittonumeron, joka oli 1. Yllätys, yllätys, voittonumeron takaa paljastui 

Annifanni.

Annifannin voittoputki näkyy jatkuvan.

Arvoinpa kuitenkin vielä toisenkin voittajan, eli loput kolme lappusta numeroitiin uudelleen 1:stä 3:een ja satunnaisnumerogeneraattori taas pyörimään, voitto osui numerolle 3 ja sen takaa paljastui
 
Kotilaiska.

Annifannille ja Kotilaiskalle lähtee siis jotain pientä mukavaa tässä lähiaikoina.

Onnea voittajille ja mukavaa matkanjatkoa uusien seutujen ja arvailujen pariin.
---

Niin ja sitten se vastaus siihen, missä sitä viime kerralla liikuttiinkaan.
 
 

Kyllähän se tiedettihin, että Keuruulla sitä kuljettihin. Sitä minä vain en tiennyt, että Elias Lönrotkin olisi Keuruulla tallustellut, vaikka hänen kaimansa Keurusselän aalloilla keinuukin.

KAIVOTIELLÄ

- Äiti, kuka metsässä haastaa ja puhuu, siellä niin kaikaa, siellä niin huutaa ja huhuu?
- Poju, kuuntele hiljaa, kun kuulet, sehän on metsän sielu, jota nyt soittelee tuulet.
- Äiti, ah, kuuletko sinäkin tuota, on kuin juoksisi tuhannen lammasta kulkuset kaulassa suota.
- Poju, kuulin ennen, enää en kuulla oo voinut, liiaks on kohtalon kello mun sieluuni soinut.
- Äiti, mitä sä itket, mitä sä metsässä kuulet, eikä siellä soitakaan metsän sielua tuulet?
- Poju, soittaa, soittaa, rauhoitu. Ilosta minä vain itkin, kun sinä hulmuvin kutrein juoksit piennarta pitkin.
- Äiti, soittaako mullekin kohtalon kello, sitten kun suureksi vartun, sitten kun nukutaan monta yötä ja minä jo työhönkin tartun.
- Poju, soittaa kyllä, laulavat lapselle kaihojen kyyhkyt, silloin sä ymmärrät ihmisen itkut ja äitisi nyykyt.
- Ihana äiti, ethän itke, kun annan kaikki nää kukkaset sulle ja vesiastias kannan.

- Einari Vuorela, Teoksesta Tikan Kannel. WSOY, 1958


 
Tästä Einari Vuorelan runosta oli siis kortissani tuo vihjeellinen säe metsän sielua soittelee tuulet, jatko  taas, että soittelevat muistoa oli mielleyhtymä kohtalokkaaseen kirkkoveneonnettomuuteen Keurusselällä, jossa lähemmäs kolmekymmentä ihmistä hukkui kohtalon kellon soidessa.

Einari Vuorelahan on syntyjään Keuruulainen runoilija, jonka puoliso Laura Soinne, joka myös kirjoittamista harrasti.

Kohottuvat kamanat taisi sittenkin olla liian hyvä vihje, ei  vienyt ajatuksia Karjalan laulumaille tai Kalevalaisiin asioihin, samoin sininen asemarakennus. Siipirataslaivan rattaat yritin kyllä piilotella, ettei liian selvää olisi, mutta helppo tämä taisi olla, liian helppo. Mitenkähän käy  seuraavan arvauksen.