14369725.t.jpg

53-2017

***

Kallioon itänyt

Sun sydämesi kallioon

ma tungen juurin hieoin.

Sen kiveen kahlehdittu oon,

ma niittykukka vienoin.

Kiveä juurin janoisin

nyt juon, ja kasvun estää

se seinin järkkymättömin.

Ken  tuskani voi kestää!

Sanovat: miksi muuta et

pois rannan kukkamultaan?

Sen yllä väikkyy perhoset,

sen päivä pukee kultaan. -

Jumala! Minä, voimaton,

hyväilen heikoin juurin

sydäntä kovan kallion

rukoillen: iske, Suurin!

Kädelläs iske kallioon,

jää murra jäykän pinnnan!

Elävä lähde puhjetkoon

niin kivusta sen rinnan.

- Saima Harmaja, 1934