Kymmenen kirjaa rakkaudesta

4. kirja

Milan kundera:

Olemisen sietämätön keveys

On vaikea lukea kirjaa, josta ei tajua mitään. Jos sanat vielä tajuaisikin, niin niiden syvempi merkitys jää kumisemaan tyhjässä tynnyrissä, eli pääparassani.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1968 Prahaan, jossa kaksi nuorta Tomas ja Theresa (ja myös Franz ja Sabina) elävät elämäänsä kuka keveämmin, kuka painavammin maailman ja mielen myllerryksissä. Hieman kafkamainen tarina kaiken kaikkinensa.

Kerronta polveilee suorasta kerronnasta filosofisiin mietiskelyihin, ja aina ei oikein tiedä, missäs nyt mennään. Varsinkin loppu jäi mietityttämään, kun välillä sanotaan, että Tomas ja Theresa kuolivat, ja kuitenkin he kirjan viimeisellä sivulla elävät. Kuolivatko he siis, vai eivät, ja jos, niin miksi?

Ehkä olisi pitänyt jaksaa lukea kirja läpi, mutta ei vain jaksanut. Mitään suurta ahaa-elämystä ei tästä kirjasta syntynyt ja rakkaus, mitä se sitten on tämän kirjan mukaan: kaipausta nukkua yhdessä.

Nukkua?!  Niin, ehkä rakkaus on sitä, että näkee samaa unta, kuka tietää.