Tämä tarina on vastaus Tarinamaantain haasteeseen 73. Tarinan pohjana on kuva, joka löytyy täältä.

------

Himmi käveli pitkin jäätynyttä metsäautotietä. Puunraivaustraktorien pyörät olivat piirtäneet syvät jurmut maahan. Himmi katseli niiden kiemurtelua ja polveilua. Jäätyneinä ne näyttivät kuin käärmeennahoilta, auringonkuivattamilta. Himmi oli nähnyt sellaisia isoukin tuvassa. Siitä, miksi isoukki niitä kuivatti Himmi ei oikein ollut päässyt perille. Siitä oli kauan. Isoukkia ei enää ollut. Hän oli mennyt sinne, minne aurinkokin oli kadonnut.
Himmi seisahtui. Hän oli keskellä korkeaa korpikuusikkoa. Lumi peitti suuret puut ja pakkanen oli kopristanut ne jäykiksi. Siellä täällä kuusten lomassa kohosi koivuja, kuin jäätyneitä suihkulähteitä. Himmi katseli niitä, hän pyöri ja kaääntyili ja hymyili hiljaa itsekseen. Kuinka kauniita ne olivatkaan. Niin puhtaita, valkeita, kuin pitsiä ja sokerikuorrutusta. Himmi sulki silmänsä. Täällä metsässä oli toista kuin ...
- Himmi Mimmi himmee., onpi aika gimmee. Sanat soivat Himmin päässä. Äkkiä hän polkaisi jalkaansa ja alkoi juosta. - Hei Himmi, minne sinä menet. Älä nyt leikistä... Mutta Himmi ei enää kuullut. Hän juoksi ja juoksi, sydän läpätti ja takoi rinnassa niin, että hän tuskin pystyi hengittämään.
Himmi ei osannut sanoa, kuinka kauan hän oli juossut. Päästyään ulos keskusaukiolta hän oli juossut virran rantaa, oikaissut yli pellon ja jatkanut matkaansa kohden kuusikkoa. Sinne päästyään hän vihdoin seisahtui. Hän istahti lumivallille, joka oli kertynyt metsäautotien varrelle, yski ja kakoi yrittäen saada takomisen loppumaan.
Päivä oli kääntynyt iltaan, alkoi olla tosi pimeää. Himmi katseli ympärilleen. Hän ei yhtään tiennyt, missä oli. Hän otti laukustaan suklaapatukan ja alkoi nakertaa sitä, kahmaisi harmailla lapasillaan  lunta tienvarrelta ja lipaisi kielellään. Lumi suli hänen kielelleen. Himmi alkoi kävellä.  Hän käveli ja käveli, kompastellen jurmuihin, joita traktorit olivat auranneet. Tie mutkitteli ja polveili ja Himmi katseli ympärilleen. Kuinka pimeää täällä olikaan. Vain lumenpeittämät, huurustuneet puut kimaltelivat valjussa hämärässä. Äkkiä Himmi pysähtyi. Mikä se oli? HIjainen ääni, kuin kellonkilahdus. Himmi pyörähti ympäri, mutta ei nähnyt mitään. Hän huomasi pienen pienen polun, juuri ja juuri erottuvan, joka kääntyi metsäautotieltä sivummalle. Himmi harkitsi hetken ja pujahti sitten roikkuvien kuustenoksien alta. Kohta hän  huomasi tulleensa pienelle valoisalle aukiolle. Himmi henkäisi. Oi! Mitään näin kaunista, hän ei ollut ikinä nähnyt, ei koskaan.  Keskellä aukiota loimusi nuotio. Ei, ei se ollut nuotio, se oli lyhty. Jäästä tehty ja suuri kuin isoukin saunanpata. Himmi lähestyi sitä ja kyykistyi palavan kynttilän äärelle. Hän riisui lapaset kädestään ja ojensi niitä kohden liekkiä. Ihana lämpö imaisi hänet sisäänsä. Himmi sulki silmänsä ja huokaisi.
- Kukas se täällä? Himmi kupsahti nurin lumihankeen äänen kuullessaan. Hän katsahti ympärilleen ja näki - niin, Himmi ei oikein tiennyt, mitä hän näki. Oliko hän joutunut maahisten maille vai minne?  Ei, ei se maahinen voinut olla. Noin iloiset, villkkuvat silmät kuin tuolla  oli. - Kukas se sinä olet ja mistäs sinä tänne eksyit? Ilmestys kysyi.  - Hi..Himmihän minä. - Ahaa. Vai Himmi! - No johan sattui. Minä olen Immi. Ja iloisen pyöreät kasvot kumartuivat Himmin ylle. Kasvot olivat niin kurrttuiset ja ryppyiset, että Himmi  huomasi ihmeekseen ajattelevansa kuinka mummeli pystyisi ikinä pitämään niitä puhtaina. Käyttiköhän mummeli niihin montakin pumpulipuikkoa. Ajatus sai Himmin lehahtamaan punaiseksi.  Häpeissään hän käänsi kasvonsa maahan. -

No, Himmi! Tulehan sisälle siitä kylmästä. Immi sanoi ja alkoi kävellä kohden pientä tupaa, joka kohosi aukion laidassa. Himmi kohottautui ylös ja katsahti kulkijan perään. Immi oli tuskin häntä pitempi. Niin pieni ja pyöreä ja jotenkin epätodellinen. Himmi nipisti itseään, mutta ei tuntenut mitään. Hän oli aivan kohmeessa. Tai sitten hän näki unta. - No, tule tule! Immi huuteli kynnyspuulta. Ja Himmi tuli.

-----

Jatkuu, jos niin suodaan.