KOIRANELÄMÄÄ!

Nuuh,nuuh! Kylläpä ilmassa olikin houkuttelevia tuoksuja. Mitähän niistä seuraisi.  Pieni musta kuononpää tuhisi ja kirkkaat pikiruskeat silmät vilkkuivat  rakin lönkytellessä pitkin kujia, sinne tänne: valotolpalta toiselle, kuppilan ovelta takaisin. Nyt täytyy lirauttaa.  Hieman häpeilevä vilkaisu sivulle, sitten toisen takakoiven nosto ja suihkaus. Uusi vilkaisu sivulle ja  - Hus! Menetkös siitä ruikkimasta! Kuului äkäisesti takaa. Vingahtaen rakki  livahti ihmisvilinään.

Kauaa se ei kuitenkaan jaksanunut korviaan luimistella, kun tuoksut ja hajut kutsuivat sen jälleen mukaansa. Sitten se seisahtui ja höristi korviaan.  - Katso äiti, katso! Kirkas lapsen ääni helähti pakkasilmassa ja pian pikku jalat alkoivat tepsuttaa kohden karvaista kaveria.  Tseh tseh! Tyttö maanitteli. Kiltti pieni... Rakki katseli tyttöä ja kuunteli pää kallellaan. Vuh!  Viivi! Ei! Älä. Et saa. Se voi PURRA! Säikähtäen tyttö seisahtui ja katsoi taaksensa. - Anna sen koiran olla. Se voi purra. Äiti toisti. - Hämmästyneenä rakki seisahtui. Kallistaen päätään vuoroin toiselle, vuoroin  toiselle puolen se katseli tyttöä ja naista, joka vihaisena läksytti tyttöä. - Vieraita koiria ei koskaan saa mennä silittelemään. Ei koskaan!

- Hush! Menetkös siitä. Mene mene. Sanat singahtivat samaan aikaan, kun käsi kohosi kuin heittääkseen jotain. Koira hypähti kuin valmiina loikkaamaan kepin perään, siitäkös nainen säikähti, ja veti tytön tiukemmin syleilyynsä. - Voi kauheaa. Nainen tuumi. - Nyt se käy kiinni. Kauhuissaan nainen alkoi huutaa - Hus hus! Mene mene. Ihmisiä alkoi kerääntyä paikalle enemmänkin. - Mikäs täällä on hätänä? Kysyi luja miehenääni. - Tuo koira, se, se aikoo käydä kiinni. Nainen uikahti. - Jaahas! Katsotaanpa. Mies lähestyi koiraa, joka säkkäräinen turkki pakkashuuruisena katseli väkijoukkoa. - Tseh tseh. Kiltti koira, kiltti. Mies maanitteli. Juuri, kun hän oli tarraamaisillaan koiran karvoista kiinni,  kun kuului hirveä pamaus. Pakoputken paukahdus oli kuin kiväärillä olisi posautettu ja koira säpsähti. Häntä koipien välissä se otti yhden valtavan loikan, ja juoksi minkä tassuistaan sai sivukujalle ja pois kulman taakse.

- Huh! Kieli suusta roikkuen se läähätti pitkään ja hartaasti. - Mjauu! Pehmeä kissan naukuna kantautui sen korviin. Valpastuen rakki katseli ympärilleen ja tuolla, se silmät tavoittivat mustan karvakerän ja alkoi lähestyä sitä. Kissan selkä köyristyi ja karvat sen turkissa sähköistyivät. Sihisten ja sähisten se sylki kohden rakkia. - Mrrr! Rakin kulmahampaat pilkistivät sen huuruisten partakarvojen lomasta. - Mrr. Sähikäiset lentelivät puolelta toiselle niin katin kuin rakin luimistellessa toisilleen. Tiedä, miten tappelussa olisi lopulta käynyt, ellei ovi tappelijoiden takana olisi auennut ja ulos astunut mies kokinessuyllään ja kalanperkeitä käsissään. - Kisu kisu! Tämä maanitteli, mutta huomatessaan rakkikoiran seisahtui siihen paikkaan. Kalanperkeet käsistä tipahtivat maahan miehen ottaessa katuluudan   ja alkaessa sohia koiraa kauemmaksi. - Ui ui ui! Koira uikahti ja taas sitä mentiin.

Päivä oli jo pitkälle kulunut, vähäinenkin auringonvalo väheni vähenemistään ja pian hämärä laskeutui alemmaksi, kunnes varjoja tuskin erotti toisistaan. Pieni rakkikoira värjötteli harmaan kallistuneen portin kupeella ja nuoli kipeitä tassujaan. Väsyneenä se laski päänsä maahan ja oli hiljaa. Ei värähdystäkään viiksikavoissa, häntä ei vipattanut, kuin patsas se makasi siinä  yksittäisten pienten lumihiutaleiden alkaessa leijailla hiljaa taivaalta. Lähellä, pienen talon ikkunassa loisti valo ja savuvana leijaili piipusta iltataivaalle. Koivuiset halot rätisivät vähän matkan päässä olevassa saunassa, mutta koiran korvat eivät sitä rätinää tavoittanut, samoin kuin ei lumen narsketta saappaiden alla.
- Isi! Mikä tuolla portin pielessä on? - MIkähän lie, lunta siihen on vamaankin kasaantunut. Isä sanoi. - Sitä joutuukin huomenna taas lumihommiin, näkyy lunta tupruttava siihen malliin. Askeleet etääntyivät. Silloin koira hätkähti. Yhden kiitävän sekunnin ajan se kohotti päätään ja vingahti. Pienet kasvot kääntyivät ja kysyvä ilme silmissään rakki kuuli elämänsä sanat: Isi! Jokin vingahti.


Copyright AH

All right reserved